Eläkevarojen hoitamisen ylin ohjenuora on lakiin kirjattu määräys, että varoja tulee hoitaa tuottavasti ja turvaavasti. Oikean balanssin löytäminen tuottavuuden ja turvaavuuden välillä ei ole helppoa, mutta Suomen työeläkejärjestelmän voidaan sanoa onnistuneen tässä asiassa hyvin.
1962-1992: Työeläkejärjestelmän alkuaikoina varoja "sijoitettiin" sinne missä rahaa tarvittiin, tärkeimmät kohteet olivat valtion lainat ja takaisinlainaus yrityksille. Rahamarkkinat olivat tiukasti säädellyt, ja TEL-takaisinlainaus olikin monelle yritykselle elintärkeä rahoituksen lähde.
Takaisinlainaus oli työeläkeyhtiöille ja koko kansantaloudelle kaikin puolin järkevää toimintaa. Reaalitalouden pyörät pysyivät pyörimässä kun yritykset saivat rahoitusta, ja samalla turvattiin työeläkejärjestelmään tulevien eläkemaksujen virran jatkuminen.
Säännelty ympäristö oli myös työeläkevarojen sijoittamisen kannalta vaivaton. Korkosijoitusten tuottoprosenttia ei tarvinnut miettiä, koska oikeat korot päätettiin Suomen Pankissa. Vielä 1980-luvulla Suomen vankiloissa suoritti ehdottomia vankeustuomioitaan joukko hyvää tuottoa pääomalleen hakeneita oman aikansa varainhoitajia (eli "rötösherroja"), joiden rikosnimike oli ylikorkotalletus.
1993-2009: Suomen markka laitettiin kellumaan syyskuussa 1992, ja rahamarkkinoiden vapauduttua yritysrahoituksen saatavuus parani. Työeläkeyhtiöt joutuivat hakemaan eläkerahoille uusia kohteita, ja sijoitustoiminta muuttui ammattimaisemmaksi.
TEL-yhtiöiden salkkuja muokattiin pikku hiljaa oikeaoppisesti hajautetuiksi portfolioksi, joissa osakesalkun rungon muodostivat kotimaiset suuryhtiöt. Osakesijoitusten paino nostettiin 2000-luvun alkuvuosina TEL-yhtiöissä 30-40 prosentin tuntumaan.
Julkisen puolen työeläkevakuuttajien salkkujen rakennus aloitettiin tyhjästä, ja niinpä Kevan ja VERrin salkut hajautettiin kansainvälisille markkinoille jo alusta lähtien. Keva ja VER saivat myös TEL-yhtiöitä vapaammat kädet salkkujensa riskitason säätämisessä, eli käytännössä niillä on ollut oikeus pitää salkkujensa osakepaino korkeammalla.
2010-2013: Vuoden 2008 finanssikriisistä toivuttiin keskuspankkien orkestroimalla elvytyspolitiikalla, ja vuoden 2009 lopussa Suomen työeläkevarat olivat saavuttaneet finanssikriisiä edeltäneen tasonsa. Vuoden 2010 jälkeen pörssikurssit ovat jatkaneet iloista nousuaan, ja rohkea osakeriskin ottaminen on ollut tuottoisin sijoitusstrategia.
Kesällä 2011 osakemarkkinat tosin notkahtivat, kun hetkellinen huolestuneisuus Kreikan ja USA:n velkaantumisista säikäytti sijoittajat. Taitavat osakesalkunhoitajat ymmärsivät kuitenkin nopeasti, ettei osakepainojen alentamiseen ollut todellisia perusteita. Valtioiden velkaantuminen ei ole ongelma niin kauan, kuin keskuspankeilla riittää halua ja kykyä järjestää uutta rahoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti